Käsitöitä pitkästä aikaa

Käsityökärpänen taisi puraista ison palan tässä pari päivää sitten. Kävin pyörimässä Itiksen Eurokankaan muuttoalessa täysin ilman suunnitelmaa. Mielessä oli tosin pari vaatetta, joita olen jo pitemmän ajan päässäni pyöritellyt, mutten etsinyt niihin tietoisesti kankaita. Hipistelin kaikkea vastaantulevaa sillä ajatuksella, että haluaako tämä kangas tulla tehdyksi.

Tilkkulaatikosta vastaan tuli kangas, joka halusi tulla tehdyksi. Hetken kangasta käsissäni pyöriteltyä tiesin jo hyvin selvästi, mitä siitä tulee. Vihreä t-paita, jonka hihat on virkattu.

Kaupassa pyöriessäni mieleen muistui myös se tosiseikka, että farkkuni ovat melko hajoamispisteessä ja niiden hajottua ei minulla ole muita pitkiä housuja kuin kahdet reisitaskuhousut. Olen pitkään haaveillut vaaleista pellavahousuista ja onneksi sen muistin. Pellavakankaita löytyi 25 e/kg –laatikosta ja sieltä heti tarttui mukaan vaaleaa pellavaa, joka tällä hetkellä pyörii pesukoneessa.

Koska Eurokankaassa tosiaan oli muuttoale, kaikista kankaista sai vähintään -20% alennuksen. Niinpä tuleviin housuihini pellavakangas, jota on vähän reilusti, maksoi 12 euroa ja paitaan ostamani kangas vain 42 senttiä.

Tulin kotiin ja otin heti kynän käteen piirtääkseni mallikuvan paidasta. En ole aikoihin piirtänyt, ja ihmisen mittasuhteet menivät vähän pieleen, mutta yleiskuvan asusteesta kuitenkin saanee.


(En jaksanut kovin keskittyä kuvan värittämiseen… Tämä on siis paidan etumus.)

Kaavojen piirtäminen ei ole mikään vahvin alani. Viimeksi, kun yritin itse kaavat suunnitella ja piirtää, lopputuloksena syntyi vähän sinnepäin oleva mekko, joka ei ihan istunut. Tai siis ei ihan mennyt kiinni. Tästä kokeilusta on tosin jo kaksi vuotta aikaa. Toisaalta en ole sen jälkeen edes juurikaan ommellut – mitään kauratyynyä monimutkaisempaa.

No, kuten mallikuvastanikin huomaa, ei ideani ole mikään ihan yksinkertaisin. Mittanauhan, sanomalehtipaperin (käy kaavapaperista vallan mainiosti), saksien ja vahanauhojen kanssa aloin suunnitella kaavoja. Vahanauhoja käytin ”piirtämiseen”. Aina välillä kävin myös katsomassa vähän mallia muista paidoista.

Lauantai ja sunnuntai vierähti mukavasti kaavojen parissa. Haastetta tuotti myös kangas, jota on ehkä 45 cm mittainen pätkä. Se vaati lisämietintää niiden kaavojen kanssa. Mutta sunnuntai-iltana oli minulla kaavat valmiit.

Koska luottoni kaavanpiirtotaitooni on melkoisen vähäinen, päätin tehdä ensin lakanakankaasta mallikappaleen, jotta näkisin, toimiiko suunnitelmani yhtään. Tänään aamupäivällä tein sen. Selkäkappaleen kaavassa en ollut ottanut lainkaan huomioon sitä, että suunnittelin tekeväni – ja tein – selkään pari muotolaskosta. Niinpä selästä mallikappale-paita oli aavistuksen pieni, muuten todella hyvän tuntuinen. Luotto taitoihini nousi kohinalla.

Mallikappaleen teko oli siksikin varsin hyvä ajatus, että pääsin harjoittelemaan niiden laskosten ompelua. Ei ihan kaupan paitojen veroista jälkeä tullut... Huomenna ehkä osaan sen jo paremmin. Tai ainakin osaan tarkistaa, onko ompelukoneen neula keskellä vai jommassakummassa sivussa. Tänään en ensin huomannut asiaa ja olin pitkään ommellut neula oikealla ja ihmetellyt, kun ei ommel mene ihan siihen kohtaan kuin tähtään.

Huomenna voisin itse paidan ommella. Tänään ehkä jo sommittelen kaavoja kankaalle. Mistään langan suunnasta en aio välittää, koska sitä kangasta on tosiaan niin vähän, ettei parane nirsoilla.

Housuja varten pyysin kaavat ompelija-äidiltäni, vaikka tällä hetkellä uskoisin ehkä kykeneväni tekemään nekin itse. Helpompaa vaan, jos saan äidiltä jonkun peruskaavan, jota voin myöhemminkin hyödyntää.

*******

Tuossa alkukesästä tein kännykkäpussin… Kuva ei ole suuntaukseltaan paras mahdollinen, mutta paras, mihin itse sillä hetkellä pystyin. Virkkauksessa käytetty ketjusilmukkaa, kiinteää silmukkaa ja pylväitä – kaikkia silmukkamuotoja, joita osaan. Läppään pitäisi vielä laittaa tarra, mutten ole tullut hankkineeksi sitä vielä.

Jos juhlakampaus kaipaa koristetta, tee sellainen

Käväisin esiintymässä Sokeain ystävien 125-vuotisjuhlassa. Juhla oli arvokas ja esiintyjiltä erikseen pyydettiin juhlaan sopivaa pukeutumista, iltapukua tms. Kampaus piti siis myös olla tilanteen mukainen. Eilen kampausta tarkemmin suunnitellessani tulin harmitelleeksi sitä, että yläasteella kiersin kaukaa kaiken vähänkään tyttömäisen, enkä omista esimerkiksi yhtään hiussolkea tai muuta hiuskoristehärpäkettä. Kampaukseni vähän jotain kuitenkin kaipasi (harkitsin jo kuivuneen ruusun tökkäisemistä päähän), niinpä aamutuimaan ennen juhliin lähtöä tein itselleni hiuskoristeen.



En tiedä, miten laajasti kuvassa muu kampaukseni näkyy, mutta ei sillä väliä. Ei aivan suunnitellun mukainen tuo kuontaloni ollut (kampaajantaidoissani on vielä parannettavaa), mutta koristeeseen olen itse tyytyväinen. Se on siis väännetty rautalangasta ja peittää kätevästi myös pinkin ponnarin, jolla sykerö pysyy paikallaan. Kellään ei taatusti ole samanlaista!

Vaiherikas tunikani

Nyt voin sanoa tehneeni tunikan itsekeksimälläni ohjeella. Paitsi, että… No, niin. Voin sanoa. Kaikki ei tosin mennyt aivan suunnitellusti. Olisin saanut tunikan varmasti valmiiksi reilussa viikossa, ellei…

Malli on oikein hyvä – olen näemmä taitava keksimään tuosta noin vain neulemalleja. Nyt tosin tekisin siihen pieniä viilauksia, mutta noin pääosin se toimii. Palmikosta tuli hieno ja juuri sellainen kuin halusinkin. Vielä voisin harkita hihoihin palmikon tekemistä.

Aloittaessani tunikan tekemisen tapaninpäivänä en vielä omistanut silmukkamerkkejä. Työtä helpottaakseni halusin kuitenkin merkitä jollain tavalla kerroksen alkusilmukan sekä etu- ja takakeskikohdan. Laatikostani löytyi muutama klemmari, joten käytin niitä silmukkamerkkeinä. Hyvin toimi.

Lankana käytin Rouva Pyryn verkkokaupasta ostamaani ruskeaa Alfa-lankaa. Ei vain tullut mieleenikään kysyä etukäteen näkeviltä silmiltä, millaista ruskeaa se on. Koska lanka oli poistotuote, sitä sai tilata vain kolme kerää kerralla. Eihän nyt kolme 50 gramman kerää riitä mihinkään! Kahdessa päivässä olin ne neulonut ja uusi tilaus meni sisään. Uudenvuodenreissujen tähden sain lisää lankaa vasta viikon päästä, silloin neuloin ne kolme kerää päivässä… Vieläkin uupui.

Minusta tuntui hölmöltä tilata samaa lankaa samasta kaupasta niin monta kertaa perättäin, siispä etsin toisesta verkkokaupasta sitä samaa. Hain Alfa-lankaa värin numerokoodilla, joka sanallisen selityksen (ruskea) lisäksi Rouva Pyryn kaupassa kerrottiin. Yhdestä lankakaupasta löysin lankaa samalla numerokoodilla, mutta värin selitys olikin "peige". Mikaelin selitys lankani väristä oli sen verran häilyvä, että uskoin jonkun muun voivan kutsua sitä lankaa peigeksi,niinpäpistin tilaukseen –samalla tilasin myös oikeita silmukkamerkkejä (klemmarit olisivat ehkä tulleet halvemmaksi ja ajavat aivan täysin saman asian).

Lanka tuli minulle alkuviikosta. Peige oli peige, eikä siis samaa väriä kuin minun käyttämäni lanka. Rouva Pyryltäkin se oli päässyt jo loppumaan enkä usko, että poistotuotteena ollutta lankaa ihan heti palaisi valikoimiin. Minulta puuttui työstä enää ehkä vajaan 50 g kerän verran…

No, koska muutenkin olin jo kehitellyt ohjettani eteenpäin enkä jaksanut purkaa koko hommaa, neuloin tunikani loppuun vihreällä langalla, jota minulta sattui löytymään ja jonka tarkemmasta laadusta en osaa sanoa. Nyt se tuskin tulee erityisen aktiiviseen käyttöön. En tiedä, miten hyvin nuo ruskea ja vihreä sointuvat toisiinsa. Aion tilata (riittävästi) jotain muuta lankaa, jotta saisin tehtyä samalla mallilla käyttökelpoisen tunikan. Samalla voisin myös oikeasti yrittää kirjoittaa sen ohjeenkin niin, että mahdollisesti joku muukin kuin minä tajuaa, miten se syntyi.

Sain tunikani siis tänään valmiiksi. Kaikki reunat – helma, hihat ja pääntie – menevät rullalle ja repsottavat. Pistin tunikan petarin alle pinnotukseen. Kuvan läiskäisen mukaan, kunhan irrotan kuivuneen tunikan pinnotuksestaan. Saatte sitten kertoa mielipiteenne hieman vaiherikkaasta tunikastani.

P.s. Inhoan lankojen päättelemistä. Mietin myös, miksi kummassa vaivauduin päättelemään kaikki tunikan langat, jos se ei edes ole tulossa aktiiviseen käyttöön..

P.P.S. Kun pohdin, tekisinkö peigestä langasta vaikka kaulaliinan, Mikael sanoi: "Tai sitten sä voit tehdä siitä jotain mulle." Niinpä puikoilla on nyt peige pipo valmistumassa. Tuo on niin isopäinen herra, että neulon sitä 5+1 sukkapuikolla, kun ei sopivan kokoisia pyöröpuikkojakaan löytynyt.

Edit 27.1.:


Tässä se vihdoin on, mikäli osui kuvaan. Sokkovalokuvaus on kovin hauska laji. Taaskin oli pakko itse se kuva napata, vaikka tietysti voisi tuota kotonani majailevaa miestä käyttää apuna... Mutta juuh.

Vasta tänään tulin myös kysyneeksi, miltä pakon sanelema väriyhdistelmä tunikan yläosassa oikein näyttää. "Helvetin hyvältä", kuului vastaus. Ihan sitä en olisi osannut odottaa. Onko tämä siis ihan käyttökelpoisen näköinen? Hmm.

Joululahjoja

Näistä piti kirjoittaa jo ennen aattoa, mutta mutta... Joltakulta meinasi aika loppua kesken ja bloggaaminen jäi - hyvä, että sain lahjat ajoissa valmiiksi. Mutta tällaisia tuli tänä vuonna pukin apulaisena käsin tehtyä:





Ylemmän kuvan neuletakin sai eräs pikkumies. Takki on tehty tällä ohjeella. Langan menekki oli aavistuksen suurempi kuin osasin odottaa, niinpä tuli tehtyä luovia ja postmoderneja ratkaisuja sen suhteen, milloin langan väri oikein vaihtuukaan. Lähikaupoistamme (Siwa, S-market ja K-supermarket) ei löytynyt mustaa Seitsemää veljestä - oikeastaan Siwa oli ainut, josta edes lankaa löydettiin - tai silminäni ollut Mikael ei vaan löytänyt. Niinpä napinläpien kohdassa vaihtui langan laatukin... En todellakaan neulonut napinläpien jälkeen enää ihan sitä ohjeen mukaista kymmentä kerrosta, kun muutenkin meni neuloessa pe-la-yönä puoli kahteen. Aattoaamuna päättelin langat ja nappasin kuvan, mutta jätin nappienkin ompelun pikkumiehen äidin huoleksi; pistin tosin pakettiin mukaan napit (ja yhden ylimääräisen napin) sekä lankaa. Ole hyvä vaan, Maija...

Tämä neuletakki sisälsi aika monta työvaihetta, joita inhoan. Tässä ne siinä järjestyksessä, missä tulivat vastaan työtä tehdessä: saumojen ompelu, silmukoiden poimiminen ja lankojen päätteleminen. Napinlävetkään eivät ole ykkössuosikkejani, niistä tulee aina kauhean rumia. Saumoja en oikeasti osaa ommella mitenkään kivasti, nekin ovat rumia ja jäykkiä. Lankojen päätteleminen on vaikeaa, tylsää ja hidasta, eikä niistäkään koskaan mitään siistejä tule. Silmukoiden poimiminen... Noh, hidasta, raskasta ja epäsiistiä. Perjantai-iltana sormeni olivat aivan jumissa neulomisesta ja etenkin niiden silmukoiden poimimisesta reunasta.

Olen kuljettanut muutosta toiseen mukanani pahvilaatikollista iäisyyden vanhoja rottinkeja ja paria koripohjaa. Kaksi ja puoli vuotta sitten tein niistä viimeksi korin, nyt taas. Halusin punoa korin samalla tavalla kuin sen edellisen korini, mutten enää muistanut, miten se meni. Yritin pari kertaa, purin ja yritin, ennennkuin tajusin kaivaa edellisen korin malliksi. Yläreunan päättely tulikin sitten ihan vain luovasti omasta päästä, kun siinäkin ensin mokasin. korin mukana piti olla myös piimäkakkua, mutta tuotannossa tapahtui virheitä ja kakku on edelleen keittiössämme vuuassa, josta voi mukavasti lusikoida hyvin murustavaa kakkua.

Näiden lisäksi pari kaveria sai/saa kauratyynyn, kun tulin ostaneeksi "hieman" ylimitoitetusti fleegeä...

*******

Joululahjatuotannon jälkeen aloitin heti itseleni tunikan tekemisen. Ihanaa neuloa paksulla langalla, kun työ eteneekin nopeasti. Eilen "anoppilassa" istuessani neuloin testitilkkua nähdäkseni, osaanko tehdä palmikkoa ja millaista palmikkoa haluaisin tunikaani tehdä. Ihan nättiä palmikkoa sain aikaan ja löysin palmikkotavan, jota käyttää: kuuden silmukan palmikkoa niin, että joka toinen palmikko kääntyy vasemmalle, joka toinen oikealle. Se näyttää siis letiltä. Teen ne myös osin päällekäin, en siis käytä palmikkooni yhteensä 12 silmukkaa, vaan 10.

Tänään piti jo tilata lisää lankaa, sillä kohta olen neulonut nuo kolme ostamaani kerää...

Joululahjoja ja nettiostoksia

Päätin luottaa omiin valokuvaustaitoihini enkä tarkistuttanut kenelläkään tässä päivityksessä esiintyviä kuvia, joiden kuvauspaikkana toimi meidän olohuoneen matto. Toivottavasti edes melkein onnistuivat...


Sain kuvassa olevan lankakerän ystävältäni joululahjaksi (uskallan esitellä sen täällä näin ennen joulua, sillä se ojennettiin minulle somasti muovikassissa ja samalla esiteltiin kassin sisältö). Mutta mitä ihmettä tuosta langasta voi tehdä?

Langan saatesanat olivat: "tässä sulle tällasta sormivirkkauslankaa." Teenkö minä siitä sitten piiiiiitkän madon? Vai voiko sormin virkata jotain muutakin kuin ketjusilmukkaa? Vai pitäisikö minun ostaa joku iso virkkuukoukku? En tiedä yhtään, mihin tuollaista lankaa käyttää. Ideoita?


Tämän kuvan sisältönä on ensimmäiset lankaostokseni netistä, Rouva Pyryn lankakaupasta. Näistä pitäisi syntyä ihan omalla ohjeella tunika. Tajusin tosin tilauksen tehtyäni, ettei nuo langat taida riittää... Olen tottunut vain Seitsemän veljeksen isoihin lankakeriin enkä sitten osannutkaan ajatella, ettei kolme kerää ehkä riitäkään tunikaan. NO, aina voi tilata lisää...

Minulla on oikein hieno suunnitelma tulevasta tunikastani, mutta sen kimppuun pääsen vasta sitten, kun olen puikoilla olevan joululahjan neulonut valmiiksi. Tällä hetkellä ainakin on kova luotto siihen, että päässäni syntynyt malli toimii kivasti - saa nähdä sitten, kun alan sitä tehdä. Ohje myös ilmestynee tänne, kunhan olen tunikani valmistanut ja kirjannut ohjeen ylös. Huh, mikä tavoite! En ole vielä koskaan neulonut mitään niin suurta... Ja aion aloittaa omalla ohjeella. Elämässä täytyy olla haasteita.

Roy Jacobson: Ihmelapset

Otin tämän kirjan luettavakseni omallakin mittapuullani hieman omituisesta syystä: minun piti haastatella äänikirjanlukija Mikko Laurosta, enkä ollut kuunnellut yhtään hänen lukemaansa kirjaa. Niinpä tämä Celiasta valikoitui. Ei ollut huono valinta.

Ihmelapset kertoo norjalaisesta yksinhuoltajaäidistä ja hänen kymmenvuotiaasta pojastaan, pojan näkökulmasta. Erinäisten sattumien kautta perheeseen muuttaa myös pojan siskopuoli, narkkariäidin 6-vuotias tyttö. Arvata saattaa, ettei narkomaanin lapsi ole mikään helppohoitoisin unelmatytär. Tarinassa vilisee mös naapuruston lapsia, esimerkiksi poika nimeltä Emmi.

Pääjuonena on selvästi Lindan tulo perheeseen, mutta meheviä sivujuoniakin riittää pojan (en nyt millään muista sen nimeä...) rakkaustarinoista ja muista touhuista vuokralaisen välistä hieman epäilyttävään käytökseen. "Aikuisten maailmassa" on asioita, jotka poikaa välillä hämmentävät, kun taas välillä hän antaa niiden jäädä omaan arvoonsa.

Vaikka teksti on kirjoitettu kymmenvuotiaan pojan näkökulmasta, tämä ei ole mikään lastenkirja. Näkökulman takia jää kuitenkin monta asiaa selvittämättä: mikä äidin sisarusten välillä oikein on? Mitä lääkkeitä Lindalle syötettiin? Kuka vuokralainen oikeasti oli? Voi myös olla, että asiat on kerrottu niin rivien välissä, etten minä vain ole löytänyt niitä vielä sieltä. Ehkä tämä kirja vaatii oikeasti toisenkin lukukerran avautuakseen.

Harvoin kiinnitän erityisemmin huomiota lukijan lukutapaan. Nyt kuitenkin olin tavannut Mikko Laurosen nenätysten ennenkuin aloitin tätä kirjaa. Tapaamisen perusteella minusta tuntui hänen puhetapansa niin ilmeikkäältä että mietin, kuinka se lukemiseen oikein sopii. Ihan hyvin sopi, vaikka lopputuloksesta välillä kuuleekin, mitkä pätkät on luettu yhdellä lukuvuorolla; lukemisen intensiteetti kasvaa loppua myöten ja seuraavalla aloituskerralla se on taas matalampi. Siinä kohtaa vaihtui myös luku (olettaisin näin, vaikkei kirjaa oltukaan jaettu numeroituihin tai nimettyihin lukuihin), mutta silti lukemisen intensiteetin muutos kuului liian selvästi. Tai ehkä intensiteetin muutos on väärin ilmaistu... Niissä kohdissa, joissa huomaa, että sen kertainen lukeminen on aloitettu siitä, Laurosen äänenkorkeus on matalampi ja -väri ehkä hieman tummempi kuin juuri päättyneessä jaksossa.

Uusi alku

Tämän ihanaisen kirjallisuusblogini pitäminen on vähän jäänyt. Ehkä voin syyttää vuoden 2009 kesälomaa ja sitä, etten ollutkaan koko ajan netin äärellä päivittämässä. Toisaalta en muista tuosta kesästä enää niin paljoa, jotta voisin hyvällä omallatunnolla sitä syyttää. Niinpä en ala edes selitellä, mihin on jäänyt ja miksi. (Voi myös olla, etten vaan jaksanutkaan kehittää aina kirjoitettavaa kaikesta lukemastani.)

Joka tapauksessa, kun tällaisenkin blogin olen itselleni mennyt luomaan, ajattelin herätellä sitä uudestaan henkiin - paremmalla onnella, toivottavasti. Henkiinherättämisinnossani aion myös hieman muuttaa konseptia: koska kirjallisuus ei ole ainut harrastuksistani, laajenee tämä blogi myös käsitöiden suuntaan. Olen vakaasti sitä mieltä, että nimi 'Kirjavaa' ei sulje missään määrin pois neuletöitä tai muita kätösin värkkäämiäni asioita, niistä kun usein kirjavia värejä löytyy.

Niinpä aloitamme tämän uuden elämän lähinnä tilannepäivityksellä; viime aikoina olen lukenut suurimmaksi osaksi ensi kevään pääsykokeita silmälläpitäen sosiologiaa, kaunokirjallisuudesta viimeksi norjalaisen Roy Jacobsin Ihmelapset. Käsitöissä taas työnalla on yksi joululahja ja yhdet villasukat, suunnitelmissa toinen joululahja ja yksi tunika.

Näillä tällä kertaa, katsotaan jatkoa.