perjantai 27. tammikuuta 2012

Jos juhlakampaus kaipaa koristetta, tee sellainen

Käväisin esiintymässä Sokeain ystävien 125-vuotisjuhlassa. Juhla oli arvokas ja esiintyjiltä erikseen pyydettiin juhlaan sopivaa pukeutumista, iltapukua tms. Kampaus piti siis myös olla tilanteen mukainen. Eilen kampausta tarkemmin suunnitellessani tulin harmitelleeksi sitä, että yläasteella kiersin kaukaa kaiken vähänkään tyttömäisen, enkä omista esimerkiksi yhtään hiussolkea tai muuta hiuskoristehärpäkettä. Kampaukseni vähän jotain kuitenkin kaipasi (harkitsin jo kuivuneen ruusun tökkäisemistä päähän), niinpä aamutuimaan ennen juhliin lähtöä tein itselleni hiuskoristeen.

Hiuskoriste rautalangasta

En tiedä, miten laajasti kuvassa muu kampaukseni näkyy, mutta ei sillä väliä. Ei aivan suunnitellun mukainen tuo kuontaloni ollut (kampaajantaidoissani on vielä parannettavaa), mutta koristeeseen olen itse tyytyväinen. Se on siis väännetty rautalangasta ja peittää kätevästi myös pinkin ponnarin, jolla sykerö pysyy paikallaan. Kellään ei taatusti ole samanlaista!

Ei kommentteja: