3. Danielle Steel: Talo

Mitä voi odottaa kirjalta, jonka nimi on Talo? Siis ihan oikeasti, pelkkä Talo - mielikuvituksellista. Hyvin moneen kertaan mietin, minkä ihmeen takia Talosta on tullut koko kirjan nimi, mutta loppujen lopuksi se kuvaa kirjaa täysin.

Kaikki tapahtuu San Franciscossa, oikeastaan hyvin pienellä alueella. Sarah Anderson on lakimies, joka pitää silmällä verolakien uusimpia muutoksia ja uudistaa asiakkaidensa testamentteja. Työnarkomaanina Sarahin parhaaksi ystäväksi ja isähahmoksi on muotoutunut hänen lähes 100-vuotias asiakkaansa, jolta Sarah perii omaisuuden ja saa neuvoksi käyttää rahat johonkin ylelliseen ja jännittävään. Sarahin elämä ei ole ylellistä, vaan hän elää vaatimattomasti kaksiossaan sekasorron ja vanhojen huonekalujen keskellä, tapailee miesystäväänsä viikonloppuisin ja tekee 12 tunnin työpäiviä.

Sarahin edesmennyt asiakas asui vanhan, suuren ja arvokkaan kartanon ullakolla. Hänkin oli eläessään työnarkomaani, eikä koennut tarvitsevansa taloltaan muuta kuin paikan, jossa nukkua. Perillisistä kukaan ei halua tuntemattomaksi jääneen isosetänsä taloa San Franciscossa ja talo laitetaan myyntiin. Sarahia kiinnostaa talon menneisyys; tarina Lilly-rouvasta, joka jätti perheensä ja lähti Ranskaan. Viisikerroksisen 1923 rakennetun talon kohtalo on vaakalaudalla, harvat nykypäivänä haluavat lähteä kunnostamaan niin vanhaa taloa, jolle ei ole tehty mitään rakentamisen jälkeen. Kiehtova tarina, kaunis talo ja perintörahat saavat Sarahin ostamaan talon itselleen ja ryhtymään entisöimään sitä.

Entisöinti on suuri projekti ja Sarahin apuna on arkkitehti Jeff. Jeffin tapaamisen jälkeen monet suhteet menevät uusiksi ja Sarahin elämä kääntyy suuntaan, jota hän ei olisi ikinä osannut kuvitella itselleen. Kaikki linkittyy siihen 2700 neliötä kattavaan vanhaan taloon.

Tämä oli kerrankin kirja, jonka loppuminen ei haitannut minua; kaikki oleellinen tuli kerrottua ja loppu oli kaunis, juuri kirjaan sopiva. Paljon ihmissuhdekiemuroita ja ihmiskohtaloita. Mukana oli hyvin ihastuttavia ja hyvin vihastuttavia hahmoja. Erityisesti Sarahin mummo ja arkkitehti Jeff olivat minun mieleeni.

Joku kirjan kirjoitustavassa häiritsi suuresti. En osaa sanoa, onko häiritsevä tekijä ollut jo alkuperäisteoksessa vai tullut vasta suomennoksen kautta. Joka tapauksessa silmäänpistävää oli se, kuinka samoja asioita toisteltiin peräkkäisissä lauseissa, välillä hyvin moneenkin kertaan. Joku muukin kirjoitustekninen puoli välillä häiritsi, muttei ilmeisesti niin paljon, että muistaisin sen yhä. Varsin miellyttävää ja kepeää luettavaa kaikenkaikkiaan.