Roy Jacobson: Ihmelapset

Otin tämän kirjan luettavakseni omallakin mittapuullani hieman omituisesta syystä: minun piti haastatella äänikirjanlukija Mikko Laurosta, enkä ollut kuunnellut yhtään hänen lukemaansa kirjaa. Niinpä tämä Celiasta valikoitui. Ei ollut huono valinta.

Ihmelapset kertoo norjalaisesta yksinhuoltajaäidistä ja hänen kymmenvuotiaasta pojastaan, pojan näkökulmasta. Erinäisten sattumien kautta perheeseen muuttaa myös pojan siskopuoli, narkkariäidin 6-vuotias tyttö. Arvata saattaa, ettei narkomaanin lapsi ole mikään helppohoitoisin unelmatytär. Tarinassa vilisee mös naapuruston lapsia, esimerkiksi poika nimeltä Emmi.

Pääjuonena on selvästi Lindan tulo perheeseen, mutta meheviä sivujuoniakin riittää pojan (en nyt millään muista sen nimeä...) rakkaustarinoista ja muista touhuista vuokralaisen välistä hieman epäilyttävään käytökseen. "Aikuisten maailmassa" on asioita, jotka poikaa välillä hämmentävät, kun taas välillä hän antaa niiden jäädä omaan arvoonsa.

Vaikka teksti on kirjoitettu kymmenvuotiaan pojan näkökulmasta, tämä ei ole mikään lastenkirja. Näkökulman takia jää kuitenkin monta asiaa selvittämättä: mikä äidin sisarusten välillä oikein on? Mitä lääkkeitä Lindalle syötettiin? Kuka vuokralainen oikeasti oli? Voi myös olla, että asiat on kerrottu niin rivien välissä, etten minä vain ole löytänyt niitä vielä sieltä. Ehkä tämä kirja vaatii oikeasti toisenkin lukukerran avautuakseen.

Harvoin kiinnitän erityisemmin huomiota lukijan lukutapaan. Nyt kuitenkin olin tavannut Mikko Laurosen nenätysten ennenkuin aloitin tätä kirjaa. Tapaamisen perusteella minusta tuntui hänen puhetapansa niin ilmeikkäältä että mietin, kuinka se lukemiseen oikein sopii. Ihan hyvin sopi, vaikka lopputuloksesta välillä kuuleekin, mitkä pätkät on luettu yhdellä lukuvuorolla; lukemisen intensiteetti kasvaa loppua myöten ja seuraavalla aloituskerralla se on taas matalampi. Siinä kohtaa vaihtui myös luku (olettaisin näin, vaikkei kirjaa oltukaan jaettu numeroituihin tai nimettyihin lukuihin), mutta silti lukemisen intensiteetin muutos kuului liian selvästi. Tai ehkä intensiteetin muutos on väärin ilmaistu... Niissä kohdissa, joissa huomaa, että sen kertainen lukeminen on aloitettu siitä, Laurosen äänenkorkeus on matalampi ja -väri ehkä hieman tummempi kuin juuri päättyneessä jaksossa.